keskiviikko 27. elokuuta 2014

Tapetointia

Ajattelin kertoa teille viime viikostani. Se kuvaa hyvin vauhtia, jolla tässä talossa tehdään päätöksiä ja ryhdytään toimeen kun sille päälle satutaan.

Maanantaina tuijottelin ruokailuhuoneen seinää, jonka edellinen asukas oli päättänyt tapetoida ruskealla. Mielenkiintoinen värivalinta, johon en itse olisi päätynyt ainakaan niin pienessä tilassa. Kun muutimme, seinät olivat haalistuneet tupakantuhruisen beiget ja tämä yksi seinä oli ruskea. Maalasin muuton jälkeen muut seinät valkoisiksi, mutta se yksi seinä jäi odottamaan kohtaloaan. Ruokailuhuoneen ja keittiön välinen seinä purettiin, joten aina ensimmäisenä sisään astuessa silmiin osui tämä kyseinen ruskea läntti. Totesin että nyt riittää.

Tiistaina marssin paikalliseen tapettimyymälään mielessäni edellisiltana valitsemani tapetti. Se oli loppunut ja toimitus kestäisi noin viikon. Malttamattomana hylkäsin alkuperäisen suunnitelmani ja valitsin kuosin kaupan valmiista valikoimista. Samana iltana rapsuttelin veden ja lastan kanssa entisen tapetin irti seinästä.

Tässä vielä seinä hieman märkänä kasteluoperaation jälkeen.

Keskiviikkona paklasin seinässä olleet kolot ja torstaina pääsin kokeilemaan Miehen ostamaa lelua: sähköistä hiomakonetta. Oli muuten aika näppärä vekotin, olisi voinut muuten hermot mennä jo tämänkin kokoisen seinän läpikäymisessä. Muille enemmän remontoinneille tämä on varmaan itsestäänselvyys, mutta minä olin tähän asti pärjännyt ihan hiomapaperilla. Torstaina seinä sai myös pohjamaalin.

Perjantaina koitti viimein se suuri päivä kun menetin tapetointi-neitsyyteni ja lätkin vuotia seiniin. Olin ihan turhaan etukäteen pelännyt sen vaikeutta, koko seinä valmistui lyhyemmässä ajassa kuin odotin. Tokikaan se ei täydellinen ole, mutta olen ihan tyytyväinen lopputulokseen. Näin jälkikäteen ajatellen olisi tietysti voinut aloittaa jollain kuviottomalla tapetilla, joka ei olisi vaatinut kohdistusta. Onneksi Youtube osasi opettaa ensikertalaista tässäkin, tuli nimittäin muutama tapetointi-video katsottua.

Tässä lopputulos:





Toki minulla oli apuna urakassa kolme karvaista kuonoa, joista yksi vaati päästä osallistumaan myös valokuvaus-hetkeen.

Armi


Lähiajan suunnitelmissa suurimpana on nyt hellan muuraus keittiöön. Talossa on ollut useita uuneja ja hella, mutta ne on purettu pois 80-luvun sähkölämmistys-huumassa. Viime talvi pärjäiltiin patterien voimalla, mutta sähkölaskujen koko ja sähkökatkosten pelko muiden syiden lomassa saa hommaamaan sen hellan. Uunin pohja on nyt purettu ja tarvikkeet hankittu, eli muuraria odotellaan. Raportoin sen edistymisestä sitten ajallaan.


1 kommentti:

  1. Tapetointi on hauskaa! Sitä ja muutakin remppaa on tullut tehtyä hauskana harrastuksena...naapueidenkin seiniin. Peiliovien maalauksesta pidän erityisesti.
    Mutta tapetoinnista.....paperitapetit pysyvät seinissä liisterillä ja liisterillä ne saa miltei vuotina poiskin. Eli sively löysällä liisterillä, ja ne rullautuvat kiltisti ja kivuttomasti alas....paklausta ei tarvita.
    Iloa remonttiin !
    Terkuin n-h
    http://nami-hiiri.vuodatus.net

    VastaaPoista